torstai 19. syyskuuta 2013

Oppimistehtävä

E-tiedon lähteillä-hankkeen suunnitteluryhmä päätti luodata opettajien taitoja ja tarpeita oppimistehtävällä. Kukin saa pohdittavakseen pilvessä olevan tehtävän. Niinpä minäkin tartuin haasteeseen ja etenin annettujen ohjeiden mukaan. Lopuksi tehtävä piti vielä jakaa. Katsotaanpa miten muut kommentoivat mietelmiäni. Tehtävä oli hyödyllinen ja samalla ihan haasteellinenkin. Ihan helpolla ei päässyt. Aikaa tarvitsee itse kukin sen mukaan kuinka pitkällisesti pohtii annettuja kysymyksiä. Eri aineryhmillä on erilaisia tarpeita ja kokemuksia TVT:n opetuskäytöstä.Tulee olemaan mielenkiintoista päästä kuulemaan muiden opettajien mielipiteitä esimerkiksi laitevalinnoista.

keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Sähköisiä kirjoja ja -opetusmenetelmiä esiteltiin

Kauhajoella järjestettiin EU-hanke Engagen ICT-konferenssi ke 11.9. Konferenssin yhteydessä lukiolla esiteltiin kansainväliselle vierailijaryhmälle e-Opin sähköisiä muokattavia oppikirjoja sekä tietokoneavusteista opetusta lukiolaisryhmille. Kansainväliset vieraat olivat erittäin kiinnostuneita, esittivät paljon kysymyksiä ja erään saksalaisen ICT-alan yrityksen edustaja ehdotti yhteistyötä sähköisiin oppikirjoihin liittyen.

Lukion bi/ge lehtori esitteli sähköisiä opeusmenetelmiä (mm. geomedia) ja kokemuksia sähköisten oppikirjojen käytöstä Biologian ja maantieteen opettajien liiton seminaarissa Helsingissä su 15.9.

e-Oppikirjoja käytetty 2 ryhmällä


Nyt on 1. jakso takana ja on kertynyt kokemuksia sähköisen oppikirjojen käytöstä. Biologian 2. kurssin kahdella ryhmällä jätettiin paperiset kirjat kokonaan pois ja opiskeltiin kokonaan e-Opin sähköisen oppikirjan Symbioosi2:n avulla. Kokemukset olivat positiivisia, mutta myös hankaluutta kokeeseen lukiessa verrattuna paperikirjaan koettiin.

tiistai 17. syyskuuta 2013

Hanke on nyt potkaistu kunnolla käyntiin, kustannuspaikat on perustettu, suunnittelukokouksia on pidetty ja ensimmäiset opetuskokeilut ovat pääsemässä päätökseensä näin jakson vaihtuessa. Kokonaisia kursseja on siis jo pidetty e-oppikirjojen avulla ja olemme asiasta taas hieman viisaampia.

Harmaita hiuksia meille pyrkii aiheuttamaan hankkeen niistetty budjetti. Kun koko ikäluokan varustamiseen ei kerran ole varaa, niin miten varustaminen kohdennetaan? Miten jako tehdään mahdollisimman tasapuolisesti? Toivomme laitteiden leasing-vuokrauksesta apua tilanteeseen. Asia nytkähtänee taas eteenpäin ylihuomisen palaverin jälkeen. Myös matkakuluissa kävi juustohöylä raskaasti. Jäljellä on tarpeeksi matkakulujen korvaamiseen esim. Seinäjoelle omalla autolla ja siitä junalla Helsinkiin koulutukseen peräti kolmelle hengelle. Koko henkilöstö kattava kouluttaminen on siten vähintäänkin haasteellista.

No, haasteet on tehty voitettaviksi ja voitetaankin hyvällä mielikuvituksella ja sinnikkäällä yrittämisellä...onhan meillä hyvä tiimi töissä.