sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Samsung Galaxy Note 10.1 2014 Edition opettajan käsissä osa 1

Minulla on ollut joulukuusta 2013 alkaen käytössä Samsung Galaxy Note 2014 10.1 2014 –tabletti. Aluksi kuljetin laitetta satunnaisesti oppitunneillani, mutta lukuvuoden 13-14 viimeisillä jaksoilla laite oli mukana koulussa joka päivä. Syksystä 2014 alkaen laite on tullut otettua mukaan lähes jokaiselle oppitunnille.

Kun tablet-hankintoja pohdittiin, keskusteltiin kovasti millaista laitetta olisi hyvä testata. Erinäisten vaiheiden jälkeen päädyttiin Android-tablettien osalta tähän malliin. Jälkikäteen on helppo todeta, että päätös oli oikea, kun Android-vaihtoehtoina olivat myös halvimmasta päästä olevia 10-tuumaisia sekä joitakin 7-tuumaisia malleja. Samsungin Galaxy Note 10.1 2014 Edition on osoittanut erittäin hyväksi laitteeksi, vaikka ei se silti aivan erinomaisuuteen yllä.


POSITIIVISIA ASIOITA

+Näyttö on loistava. 2560x1600 pikseliä tarkoittaa 299 PPI:n tarkkuutta, joka tarkoittaa esimerkiksi reilut 12 % tarkempaa näyttöä kuin iPad Air:ssa. Galaxy Noten näytössä ei juuri ole valovuotoa, ja kuvasuhde 16:10 sopii erinomaisesti viihdekäyttöön, koska se on lähellä videoissa paljon käytettyä 16:9 kokoa. Laitteella on ilo lukea Ilkka-lehteä pystyasennossa, koska mustaa reunaa jää vähemmän kuin esimerkiksi 4:3 kuvasuhdetta olevilla tableteilla, jollainen on myös iPad Air. Työkäytössäkään en moiti kuvasuhdetta 16:10.

+Omassa käytössä laitetta ei yleensä tarvitse ladata kuin kerran vuorokaudessa. Virrankulutus on pieni tai akku on hyvä, todennäköisesti molempia.

+Laite on ulkoisilta mitoiltaan hyvä. Sen verran olen poikani Nexus 7-tuumaista tablettia kokeillut, että sen kokoluokan laitetta ei tulisi käytettyä työssä, eikä tässä iässä enää vapaa-aikanakaan, vaikka Nexus 7 on mielestäni loistava laite hinta-/laatusuhteeltaan tarkkanäköisille nuorille ja ohutsormisille. Galaxy Note ei ole mikään ultrakevyt, mutta ei sitä pääse raskaaksi moittimaan, vaikka on 17 % painavampi kuin iPad Air.

+1,9 GHz:n neliydinprosessori pitää huolen siitä, että tehoa piisaa. 3 Gt:n RAM ja 16 Gt sisäistä muistia riittävät työkäytössä hyvin. Galaxy Notessa on myös microSD-korttipaikka, ja omaan laitteeseen tulikin vielä hankittua laadukas SDHC Class 10 –luokan 32 Gt:n kortti.

+Laitteen 3G-verkkoyhteys toimii hyvin. Laiteessa on myös tuki 4G-verkkolle, mutta itselle en ole nähnyt sille tarvetta. Heti tabletin saatuani hankin siihen ”euron per käyttöpäivä” –tyyppisen liittymän, joka sopii omiin käyttötarkoituksiin hyvin, vaikkakin kesälomakuukausina 20 euroa tabletin nettikäytöstä tuntui aika paljolta.

+WiFi:n ac-standardi saa hymyn huulille.  Yhteys kotona reitittimeen samassa huoneessa 433 Mbps:n ja talon kaukaisimmassa nurkassa 117 Mbps:n nopeudella ovat huimia lukuja. Valitettavasti valokuituliittymän nopeus kotona on ”vain” 100 Mbps, joten laitteen langattoman verkon nopeusominaisuudet tulevat oikeuksiin vain 1 Gbps:n lähiverkossa nopeilla massamuisteilla.

+Galaxy Noten erikoisominaisuus on osoitinkynä. Kynällä on erittäin helppo kirjoittaa, koska laitteen teknologia tunnistaa painalluksen voimakkuuden. Palavereissakin tulee tehtyä kaikki muistiinpanot osoitinkynällä. Huonollakin käsialalla tehdyt muistiinpanot kääntyvät hienosti painokirjaimiksi ja –numeroiksi.

+Leikepöytä tukee oletuksena useampia kopiointeja toisin kuin esimerkiksi Windows-käyttöjärjestelmä. Kun tekstin kirjoittaminen ei ole mikään nautinto tablet-laitteella, on kovasti paikallaan, että muistiin saa useampia tekstejä myöhemmin liitettäväksi.

+Aina joskus joutuu kohtaamaan yllätyksiä luokan tai työtilan tietokoneella. Mikäpä tuolloin sen mukavampaa, kuin avata henkilökohtainen tablet-laite, joka toimii luotettavasti ja nopeasti eikä yllätyksiä ole käytettävien ohjelmien suhteen.

1 kommentti:

  1. Tulossa "osa 2", jossa negatiivisia asioita laitteesta.

    Nyt, kun blokirjoittamisen makuun ollaan päästy, tulossa vielä
    *Sanoma Pron digikirjasovellus ja e-kirja pitkän matematiikan opetuksessa
    *Android-sovelluksia matematiikkaan
    *Chromecast ja Ezcast luokassa

    VastaaPoista