torstai 29. toukokuuta 2014

Moodle, Google Drive, facebook ja paljon ihmettelyä

Hankevuosi kului varsin nopeasti kaikkea uutta ihmetellessä. Facebookissa olen seurannut muutamaa keskusteluryhmää ja saanut hyviä vinkkejä ja ideoita kokeiltavaksi. Toisaalta kävi myös niin, että kevätpuolella tuli tietoähky: ei enää yhtään mitään uutta kiitos! Pari kuukautta sen potemista on takana ja vähitellen jälleen alkavat uudet asiat kiinnostaa. Viisaat professorimiehet kirjoittivat jokin aikaa sitten, että ylioppilaskirjoitusten sähköistämis-ja uudistamiaikataulu on liian tiukka. Voisin yhtyä tähän näkökantaan useastakin syystä!

Pienin askelin ja välillä kupsahdellen on valmistautuminen alkanut. Osittain jo opittua käyttäen ja kehittäen, osittain uutta harjoitellen.  Onneksi oppilaat ovat melko taitavia monissa tietotekniikan jutuissa! Ohessa yhteenvetoa kuluneesta vuodesta.

Moodle

Olen käyttänyt Moodlea jo pitkään kaikilla fysiikan ja osalla pitkän matematiikan kursseja.
Alusta toimii fysiikassa hyvin ja odotan innolla uutta versiota. Fysiikassa on paljon materiaalia, jonka linkittäminen Moodleen on nopeaa eikä erityistä jakolistaa tarvitse tehdä. Parasta mielestäni on tänä lukuvuonna ollut se, että sitä kautta olen voinut antaa kurssi- ja aihekohtaiset linkit vaativien kurssien (fy7 ja fy8) jaossa oleviin nettimateriaaleihin, joita on jo todella runsaasti ja hyviä. Mukana on pääasiassa luentoja, mutta myös joitakin todella hyviä animaatioita. - Animaatiot sitten lakkasivat toimimasta kevätpuolella lukukautta, koska Javaa ei voi enää käyttää. Harmi, sillä siinä meni saavuttamattomiin  suuri joukko mm. valo-opin hienoista havainnollistavista appleteista. Osalla fysiikan kursseista olen myös teettänyt oppimistehtäviä, jotka olen kommentoinut ja arvioinut Moodleen. Alustan yksi hyvä ominaisuus onkin arviointityökalun olemassaolo. Toimiva systeemi myös integraatiokursseilla, jossa on kaksi opettajaa. Tehtävien ratkaisuja olen jakanut aika vähän.
Huono puoli on se, että linkkejä joutuu aika usein linkittämään uudelleen, kun ne jostain syystä putoavat päältä.

Matematiikassa olen linkittänyt kursseille Opetus TV:n linkkejä sekä laskimenkäyttövinkkejä. Perusteluna toive siitä, että oppilaiden tulisi itsekin harjoiteltua, kun materiaali on nopeasti saatavilla. Lomautusten vuoksi myös aikaa on ollut viimeisellä jaksolla entistä vähemmän käytettävissä, joten toivottavasti linkkejä on hyödynnetty. Tosin vielä viimeisessäkin kokeessa näytti siltä, ettei laskimen käytön opetteluun oltu kovin paljon ykkösluokalla itsenäisesti paneuduttu.
Harjoituskokeiden tehtävät ja ratkaisut olen jakanut Moodlen kautta. Paperiversioita en ole juurikaan käyttänyt. Poikkeuksen tein viimeisellä jaksolla, kun lomautukset sotkivat systeemit pahoin.

Kurssit ovat koulun omassa Moodlessa, suljettuja ja niille pääse vain opettajalta saadun avaimen avulla.

Google Drive

Käytän sekä ryhmätyökaluna että esseetehtävän palautusvälineenä.
 Muutama esimerkki: Fysiikan ryhmätyönä 2-3 oppilasta teki PP- esityksen sovitusta aiheesta, esitteli ja jakoi sen muille. Toinen lyhyt ryhmätyö tehtiin niin, että laitoin valmiiksi diat otsikoineen, joissa oli valmiina kunkin dian tekijöiden nimet, yleensä kaksi oppilasta. Aikaa oli kaksoistunnin ensimmäinen puolisko. Samanaikaisesti vedin samassa tilassa LUMA- pajaa yseille. Jälkimmäisellä kaksoistunnilla työt purettiin, kun ysit olivat palanneet omalle koululleen. Onnistui abeilta hienosti!  
Abit ahkerina ja ysit työpajapuuhissa -rennosti ja iloisesti!


Esseet fy2:lla: Kolme oppilasta 27:stä palautti esseen paperilla, muut netissä. Netin käyttäjien ongelma( toki joillakin vain) oli se, että kirja oli jätetty kehotuksista huolimatta lukematta. Tämä näkyi vastauksissa ja huomioin arvioinnissa. Palautteen annoin lyhyinä kommentteina. Kaksi opiskelijaa oli innostunut laatimaan myös ajatuskartan.

Monivalintatehtäviä kokeeseen: Samaisella fy2 kurssilla kokeilin myös monivalintatehtäviä, joista muodostui kurssikokeen yksi tehtävä. Käytössäni oli oma kannettava ja koulun 2 Chromebookia. Harjoittelimme muutamalla kysymyksellä edellisenä iltana kotoa käsin. Ohjeistuksen annoin Wilma- viestillä.  Kaikki 14 oppilasta selvisivät harjoituksesta ihan hyvin ja muistivat sen tehdä. Koetilanteessa koneet riittivät. Pientä säpinää syntyi, kun koulun koneiden näppäimistöistä yksi oli venäläinen ja toinen amerikkalainen. Huomasimme vaihtaa ne ja väliviivat ja ääkköset löytyivät. Lisäksi joku oli linkittänyt opinnettinsa johonkin muuhun sähköpostiin, eikä päässyt vastaamaan vain opinnetin sähköpostilla toimineisiin tehtäviin. Printtasimme hänelle paperiversion. Jälkikäteen huomasin, että sähköpostissani oli liuta pyyntöjä, joilla vastausoikeuden olisi saanut annettua.. eipä tullut siinä koetilanteessa käytyä sähköpostissa! Vastaukset oli helppo koota ja tulostaa taulukkona. Korjaus oli myös nopeaa, kun vastasi itse oikean rivin joukkoon. Seuraavan jakson fysiikan kurssikokeessa kokeilin videon linkittämistä monivalintatehtävään ja sekin onnistui ihan hyvin. Jos videoon pitää saada ääni mukaan se on katsottava joko yhdessä(niin teimme nyt) tai sitten pitää olla kaikille kuulokkeet saatavilla.
Moodlessa kokeilin samojen tehtävien monivalintaa, mutta sepä antoi saman tien oikean vastauksen, joten en jäänyt pähkäilemään sitä vaihtoehtoa tällä kertaa. Kertaustehtävien monivalintaan Moodle olisi ihan ok.

Hyvä puoli näin työskenneltäessä on se, että opettaja voi koko ajan seurata työskentelyn edistymistä, antaa kommentteja, vinkkejä ja kannustusta. Integraatiokursseilla olemme käyttäneet pääasiallisena työvälineenä Google Drivea ja Moodlea.

Laitteiden riittävyys

 Sähköiset ylioppilaskirjoitukset lisäsivät selvästi tarvetta ottaa käyttöön tietokoneet oppitunnilla. Seurauksena oli, ettei tietokoneaikaa liiennytkään enää joka ryhmälle entiseen malliin. Etenkin syksyn kaksi ensimmäistä jaksoa olivat varsin ruuhkaisia tietokoneluokassa. Harmillista, sillä juuri ensimmäisessä kurssissa materiaalia ja tarvetta tietokoneiden tai vastaavan käyttöön olisi ollut 10- 15 tunnin verran ja ryhmiäkin kolme kappaletta. Mahdollisuutta oli käytössä 2-4 tuntia per ryhmä. Yritin antaa kotitehtäviä nettimateriaalista, mutta niiden tekeminen näytti olevan hyvin vaihtelevaa. Oppimistulos jäi mielestäni heikommaksi kuin edellisinä vuosina, kun olemme voineet käyttää enemmän aikaa tietokoneluokassa. Joukossa oli myös pari opiskelijaa, joilla ei ollut nettiyhteyttä kotona.
Sanoin myös kokeellisen osuuden yhteydessä, että raportointiin voi käyttää omaa konetta. Neljä oppilasta kolmestakymmenestä toi koneen, loput tekivät käsin. Jatkossa ideaalitilanne olisi, että jokainen tekisi raporttinsa koneella.

Uusien Chromebookien tulo helpotti tilannetta kovasti. Olemme käyttäneet niitä fysiikan kaikilla kursseilla, pääasiassa tiedonhakuun, mutta myös lyhyiden muille esitettävien tutkimustehtävien tekemiseen. Koneet ovat toimineet pääsääntöisesti hyvin ja oppilaat ovat omaksuneet niiden käytön nopeasti. Sähköinen varaussysteemi on mainio. Ensi syksyä voinee  odotella rauhallisin mielin: mahdollisuuden kurssien monipuolisempaan toteuttamiseen ovat nyt selvästi paremmat!

Marjo N

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti